[Logo] [Aleksanterin teatteri]
EtusivuAikataulutLajitTiiviskurssitOpettajatHinnat
VapaaoppilaatYhteystiedotPalaute

Vapaaoppilaat

Tanssivintissä on toiminut vapaaoppilasryhmä nykyisessä muodossaan vuodesta 1999. Ryhmään valitaan vuosittain järjestettävällä koetanssilla noin kymmeneen 14-18-vuotiasta lahjakasta tanssin harrastajaa. Kaudelle 03-04 ryhmään valittiin kuusi täysvapaaoppilasta ja kuusi puolivapaaoppilasta, jotka maksavat alennettua kurssimaksua.

Toiminnan tarkoituksena on antaa nuorille tilaisuus intensiiviseen treenaukseen Tanssivintin tunneilla ja näin vahvistaa heidän osaamistaan tanssitekniikoiden ja ilmaisun alueilla. Toiminnan lähtöajatuksena on oppilaiden itsenäinen ja vapaaehtoinen harrastaminen, jota kuitenkin seurataan jatkuvasti ja josta on mahdollisuus saada rakentavaa palautetta. Ryhmä edustaa Tanssivinttiä katselmuksissa ja kilpailuissa.

Viime vuosina vapaaoppilasryhmä on osallistunut mm. Arktiset Askeleet -tapahtumaan Oulussa ja Nuori Kulttuuri 2001-tapahtumaan Lahdessa. Tärkeitä ovat olleet myös osallistumiset Hämeenlinnan Jazztanssi-kilpailuihin vuosina 2001 ja 2003. Vapaaoppilaat ovat kilpailleet ryhmä- ja solistisarjoissa ja mm. voittaneet molempina vuosina sarjan 17-19-vuotiaat ryhmät.

Seuraava koetanssi vapaaoppilasryhmään järjestetään elokuussa 2006.